Saamelaisten tuottamaan rasismiin ei saa koskea

Saamelaiskäräjistä ja äänestysoikeudesta on tullut saamelaismääritelmä vaikka tätä ei kukaan halua tunnustaa. On hyvin vaarallista, että koko aiheesta on tehty poliittinen kysymys ja useimmille juuri tämä on ainoa tarttumapinta saamelaisuuteen ja saamelaiskulttuuriin. Silti hyvin monelta yhdenvertaisuutta korostavalta henkilöltä vaikuttaa löytyvän jyrkkä mielipide siitä, kuka on sellainen saamelainen, jolla on oikeus kulttuurillisiin erityispiirteisiinsä, niiden ilmentämiseen ja sukunsa perinteisiin. Kuva saamelaisuuden mustavalkoisuudesta on harhaanjohtava.

Useimmat statuksettomiksi luokitelluista saamelaisista eivät ole kiinnostuneita valtakunnallisesta kuumasta perunasta eli saamelaiskäräjien äänestysoikeudesta. Siitä huolimatta he joutuvat kärsimään leimasta, joka heidän kansanosalleen on annettu. Jo lähtökohtaisesti eri alueiden saamelaisilla on ollut erilaiset mahdollisuudet vaalia ja säilyttää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Vaikeista olosuhteista huolimatta näitä elementtejä on suvuissa ja erityisesti perinteisillä kotiseutualeilla säilynyt. Tämän luulisi olevan hyvinkin arvokasta kulttuuriperimää jopa Suomen valtiolle ja sen soisi saavan avukseen kaiken mahdollisen tuen ja avun mm. dokumentoitiin ja elvyttämiseen. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Historiallisten Lapinkylien kulttuuri ei ole arvokas muun väestön silmissä. Sen sijaan halutaan uhkakuva, jossa metsäsaamelaiset ja statuksettomiksi jätetyt inarinsaamelaiset rapauttavat saamenkieltä sekä saamelaista kulttuuria ja elämäntapaa. On luotu ja puheessa normalisoitu halventavia käsitteitä, kuten uuslappalaisuus tai perussaamelaisuus avustamaan tätä demonisoivaa kuvastoa. Näin on valmistettu toisen luokan saamelaisuus, jolla on tarkoituksenmukaisesti mitätöity ja yritetty tehdä tyhjäksi satoja vuosia, jopa vuosituhansia elettyä elämää ja paikalliskulttuuria.

Nimenomaan paikallisesta väestöstä eli alkuperäisväestöstä on kyse, kun puhumme Lapinkylien väestä. Ei kaivoslobbareista, ei metsien tuhoajista, ei vesistöjen pilaajista. Kyse on heistä, jotka yhä edelleen asuvat, metsästävät ja kalastavat siellä, missä esivanhemmat vuosisatojen ajan ennen heitä. He tietävät, kuinka häpeä istutettiin ja kieli kitkettiin. Miten sukunimet kullekin sukuhaaralle aikanaan asettuivat ja kuinka ne ovat sidoksissa maahan, vesiin ja metsiin. Kuinka sodat ja pakkoluovutetut alueet hävittivät aineellista kulttuuriperimää, elämäntapaa ja ympäristöä. Kuinka tuhkasta ja muistitiedosta muodostettiin elämä uudelleen. He tietävät, että nyt on se hetki, kun on pakko toimia, jotta se kaikki tieto säilyisi edelleen jälkipolville. Lisäksi heidän harteilleen on asetettu ulkopuolisten toimesta todistustaakka omasta olemassaolostaan ja kohdatusta syrjinnästä.

Saamelaista elämää on kulttuurien rajapinnalla. On häpeällistä koko alkuperäiskansakulttuurille, kuinka paljon epäasiallista ja vääristeltyä tietoa virallisissakin lähteissä jaetaan. Vastakkainasetteluiden kautta ja painamalla alas tiettyjä alkuperäiskansaryhmiä, tekemällä näistä toisen luokan väkeä, on nostettu toisia alkuperäiskansaryhmiä muiden yläpuolelle. Korostamalla vain tiettyjen saamelaisryhmien oikeutta olla elossa vaiennetaan ja häivytetään saamelaisuuden monimuotoisuus. Jokaisella saamelaisryhmällä on omat erityispiirteensä siitä huolimatta, että halutaan luoda kuvaa yhtenäisestä saamenkansasta ja käyttää tätä keppihevosta lyömäaseena. Saamelaiskäräjien pyrkimys on edistää metsä- ja inarinsaamelaisten assimilaatiota.

Saamelaisten harjoittama rasismi oman yhteisön sisällä on tabu, johon ei ole ymmärrystä eikä uskallusta puuttua. Saamelaisuudesta on tullut koskematon käsite, johon ei päde nyky-yhteiskunnan lainalaisuudet sen enempää kuin ikimuistoiset oikeuskäytännöt. Kuka pelkää Tuomas Aslak Juusoa? Kaikki.